Luonnonkosmetiikka uutisaiheena

 
solumineraali-solumineraalit-sun-luonnonkosmetiikka-blog.png

Luonnonkosmetiikka nousi MTV:n uutisiin viime viikolla. Aiheesta kerrottiin myyntilukujen pohjalta ja todettiin luonnonkosmetiikan suosion kasvavan voimakkaasti myös Suomessa. Suosion kasvun nähtiin perustuvan kuluttajien lisääntyvään tietoisuuteen kemian haitoista ja ihmisten haluun ylläpitää hyvinvointiaan luonnollisin keinoin. Meille kaikille hyvinvoinnistamme huolehtiville on rohkaisevaa kuulla, että meitä on yhä enemmän.


Luonnollisesti toivottuihin tuloksiin

Solumineraaleja® sisältävä luonnonkosmetiikkamme valmistetaan Itävallan Alppimaisemissa yleisiä sertifikaatteja tiukemmin kriteerein. Käytämme pelkästään suoraan luonnosta saatavia raaka-aineita ja jalostamme ne ainoastaan ympäristöystävällisin menetelmin luonnonkosmetiikaksi. Käyttämämme ainesosat valitaan aina tukemaan käyttötarkoitustaan, kuten esim. kookos- ja jojobaöljy, karitevoi ja E-vitamiini, jotka toimivat luonnon omana suojana aurinkotuotteissamme (lue edelliset blogit Havaijilta ja käyttäjäkokemuksista). Kaikki kosmetiikkavalmisteemme testataan ja hyväksytetään tiukimpien EU-säädösten mukaan. Tuotteillemme on aina myönnetty vaativin A luokitus, vaikkei reseptuuriin sisälly esim. säilyvyyttä pidentäviä lisäaineita, jotka sertifikaatit sinänsä sallisivat.

Tuotteissamme suosittu ja elinvoimainen tuoksu Litsea cubeba tulee ainoastaan alkuperäisiltä aasialaisilta kasvusijoiltaan. Kasvin ainesosat citral, limonene, linalool ja geraniol ovat eteerisinä öljyinä alkuperäisessä luonnollisessa muodossaan tuotteissamme. Allergiariskin minimoimiseksi laimennamme eteeriset öljyt iholle sopiviksi, vaikka sertifikaatit eivät laimennusta hyväksyisikään. Näin varmistamme Litsea cubebaan yhdistettyjen terveyttä ja hyvinvointia vaalivien vaikutusten säilymisen kosmetiikassamme, sen sijaan, että käyttäisimme keinotekoisesti valmistettuja saman nimisiä ainesosia, jotka sinänsä olisivat myös sertifikaattien sallimia.

Vaalimme valmistuksessa pitkäjänteisyyttä ja luonnon arvoja: valmistajamme ei tee eläinkokeita, tuottaa itse oman aurinkosähkönsä ja lämmittää kiinteistönsä aurinko- ja maaenergialla. Tuotannon hiilijalanjälki on mahdollisimman pieni, sillä kaikki voitavat raaka-aineet tuotetaan suoraan valmistajamme tilalla ja sen lähiympäristössä. Koko valmistusprosessi kulkee alusta loppuun samojen tarkkaavien katseiden alla ja osaavien käsien kautta.

Luonnonkosmetiikka koskettaa aiheena läheisesti myös ympäristö- ja ilmastoasioita. Valmistuttamamme tuotteet eivät sisällä ainesosia, jotka olisivat luonnon kierrossa haitaksi kasvi- tai eläinkunnalle saati sitten ihmiselle. Luonnonkosmetiikkamme koostumus rakentuu luonnollisista ainesosista sekä käsin hierretyistä Solumineraaleista®. Näin on saatu aikaiseksi juuri toivottu tulos ihollemme aiheuttamatta ei-toivottuja jälkivaikutuksia maapallollemme. Kestävää kehitystä parhaimmillaan.

On luonnollista käyttää järkeä

Tuotekehityksemme ja valmistajamme toiminnan punainen lanka on alkumetreiltä lähtien ollut tarjota ihmisten tarpeisiin luonnon omin keinoin syntyviä ratkaisuja. Esimerkiksi aurinkosarjamme ei perustu kemiallisiin suojakertoimiin, vaan luonnolliseen ihon valmistautumiseen auringonvalossa oloon. Sisäisesti nautitut Solumineraalit® ja ulkoisesti käytettävä luonnonkosmetiikka tukevat ihoa/ihosoluja auringossa luonnollisin keinoin. Luonnon oma menetelmä pärjätä auringossa on vetäytyminen varjoon ja totutella aurinkoon varovin ja pienin askelin. Tässä voimme itse olla aktiivisia ja edistää kauniin luonnollisen ja terveellisen rusketuksen muodostumista ja sen säilymistä pitkään.

Auringon paahteessa tuntitolkulla talven valkaiseman ihon suora UV-säteilylle altistaminen ei ole kovinkaan luonnollista, eikä asiaa luonnollisemmaksi tee oxybenzonin ja octinoxatin siveleminen iholle säteilyn vaikutusta pienentämään. Näiden ainesosien korvaaminen nanopartikkelikokoisella sinkkioksidilla tai titandioksidilla ei tee asiasta sen luonnollisempaa, vaan rasitamme ihoamme, solujamme ja ympäröivää luontoamme käyttäessämme näitä ainesosia.

Luonnossa järjen käyttö on hyvinvoinnin edellytys. Alkuperäiskansat pärjäävät auringossa aivan eri lailla kuin me, mutta eivät hekään läträä suojakertoimia altistuakseen tietoisesti liialle valolle vaan hakeutuvat varjoon. (Emmehän mekään jätä talvipakkasella ulko-ovea auki, vaikka kylmässä pärjäisimmekin.) Auringonoton kultainen sääntö on siis pikemminkin kohtuullisuus ja huolehtivuus - luonnollisesti. Ainoastaan ihmisen hinku altistua tuntitolkulla täydelle UV-säteilylle tekee korkeista suojakertoimista tarpeellisia.  

Solumineraali® terveiset

On ilo havaita, kuinka yhä useampi meistä kokee luonnon ehdoilla toimimisen kauaskantoisesti järkevänä. Meille luonnonkosmetiikan kehittäminen ja Solumineraalien® luonnollisen voiman valjastaminen ihmisen hyväksi on vakavaa työtä. Hienoa, että yhä useampi ihminen kääntyy näiden tuotteiden puoleen ja ottaa ne vakituiseen käyttöönsä. Kiitos sinulle siitä!